
Elise | @misssmallballs
Bike Park Instructor | Professional Advertise Photographer | Organizer
Yrittäjä, ammattikuvaaja, tapahtumajärjestäjä, promoottori ja paljon kaikkea muuta. Joidenkin tahojen mielestä todellinen duracell, ”lähes” aina iloinen ja pikkasen yllätyshullu persoona. Mutta ennen kaikkea fanaattinen pyöräilyn sekakäyttäjä (forever and ever).
Vauhti on aina ollut verissä mutta pyöräilyn pariin tuli ajauduttua vasta varttuneemmalla iällä. Näin jälkiviisaana harrastuksen alkutaipaleelle olisi tarvinnut myös itse enemmän ohjausta ja pientä opastusta, jotta kaikkea ei olisi tarvinut oppia kantapään kautta. Vuosien kokemuksen, näkemyksen ja opittujen asioiden myötä intohimo lajia kohtaan on vain kasvanut. Samalla se on herättynyt ajatuksen ja halun auttaa lajin pariin päätyviä uusia harrastajia sekä kokeneempia tarakan kuluttajia kehittymään entistä paremmiksi, varmemmiksi ja taitaviksi kuskeiksi. Turvallisesti, askel askeleelta, hyvällä meiningillä ammattitaitoisen porukan avustukselle. Siitä sai myös alkunsa 2015 Puss Camp.
Päätapahtuman ulkopuolella allekirjoittaneen aika kuluu missäs muuallakaan kuin pyöräilyn parissa. Yrityksille tuotettujen mainosvalokuvausten ja SOME-markkinoinnin lisäksi järjestän Pusscampin alaisuudessa ryhmävalmennuksia, pienryhmävalmennuksia, TYKY-tapahtumia sekä tietysti Bikepark-ohjausta eritasoisille kuskeille. Kaikki tämä maastopyöräilyn ilosanomaa levittäen.